Peruskoulutus

Kolme päivää kestävä rakennekynsikynsikoulutus järjestetään kahdessa osassa.

Ensimmäisen kahden päivän aikana opetetaan alusta alkaen akryyli- tai geelikynsien tekeminen. Aloitustekniikat ovat molemmissa materiaaleissa samanlaiset, joten pidämme aloituksen koko ryhmälle yhdessä. Seuraavaksi ryhmä jaetaan kahtia, jolloin akryylikynsien opettelijat ovat omassa ja geelikynsien tekijät omassa ryhmässänsä.

Kolmen viikon kuluttua ensimmäisistä koulutuspäivistä järjestetään kurssin toinen puolisko, jolloin koulutettavat oppivat mm. rakennekynsihuollon sekä erilaisia koristelutekniikoita. Myös mahdolliset ongelmat käydään läpi. Viimeisellä kerralla oppilaat tekevät sekä teoriakokeen että näytekynnet, jonka jälkeen hyväksytysti kurssin suorittaneet saavat diplomit. Intensiivinen kurssimme tarjoaa sinulle mahdollisuuden tulla tähdeksi kynsimaailman huipulla. Vain harjoittelemalla voit olla mestari!

Koulutukset järjestetään viikonloppuisin. Näytä Kyntesi -kynsisalonki sijaitsee Tampereen keskustassa, joten kulkuyhteydet ovat hyvät ja bussilla pääset lähes ovelle asti.

Rakennekynsikoulutuksissa pääkouluttajana toimii kansainvälinen Entity-kouluttaja Katariina Tala, FM ja mestarikynsiteknikko, joka sijoittui toiseksi v. 2008 kynsimuotoilun SM-kilpailuissa ja osallistuu aktiivisesti alan messuille ja koulutuksiin ympäri maailmaa.

Kolmipäiväisen akryylikoulutuksen hinta on 720 euroa (sis. alv. 24 %), geelikoulutus maksaa 760 euroa (sis. alv. 24 %). Kurssi on mahdollista maksaa kahdessa erässä ja sen tulee olla kokonaisuudessaan maksettu ennen osallistumista. Koulutuksen hintaan kuuluu täydellinen geeli- tai akryylialoituspakkaus. Halutessasi voit ostaa useammankin pakkauksen, mutta kurssille mukaan pääset jo yhden pakkauksen hankkiessasi. Meiltä voit hankkia myös geelikynsien kovettamiseen tarvittavan UV-lampun.

Suomen maahantuojina tarjoamme sinulle mahdollisuuden huippukoulutukseen, jossa kädenjälkesi hioutuu maailmanmestareiden tekniikan tasolle. Tervetuloa tiimiin!

Lisätietoja koulutuksista ja -ajankohdista numerosta: 044 553 0335/Katariina  

tai sähköpostitse naytakyntesi@gmail.com